Yleista matematiikan merkinnoista

Sisällön pääryhmät -->

Matematiikka tieteenä -->

Matematiikan merkinnät [ 1 2 ]
ESITIEDOT:
KATSO MYÖS:

Kansisivu

Sisältö

Hakemisto

Yleistä matematiikan merkinnöistä

Nykyään käytössä olevat matematiikan merkinnät ovat kehittyneet vuosisatojen kuluessa eivätkä monet niistä ole kovinkaan vanhoja. Varsin tavallista on, että jonkin osa-alueen alkuperäisten ideoiden luoja ei lainkaan tuntisi niitä merkintöjä, joita käyttäen hänen nimeään kantavat tulokset nykyään esitetään.

Esimerkiksi antiikin Kreikan geometriassa tarkasteltiin janojen pituuksien keskinäisiä suhteita, mutta ei ilmaistu näitä algebrallisin lausekkein kuten nykyään. Algebra levisikin arabimaista Eurooppaan vasta keskiajan lopulla. Vielä 1500-luvun algebralliset merkinnät — mm. potenssien merkintä — poikkesivat nykyisestä.

Isaac Newtonin tapa esittää differentiaali- ja integraalilaskenta 1600-luvun lopulla ei aivan helposti avaudu nykyajan lukijalle erilaisten merkintöjen ja osin käsitteidenkin takia; alan perustavat merkintätavat ovat peräisin sen toiselta kehittäjältä, Gottfried Wilhelm Leibnizilta. Suurimman osan differentiaali- ja integraalilaskennan merkinnöistä on kuitenkin vakiinnuttanut 1700-luvulla Leonhard Euler. Hän on myös ottanut käyttöön symbolit , e ja i matematiikan tärkeille vakioille.

Varsinkin painetussa tekstissä noudatetaan nykyään matematiikan merkinnöissä tapoja, joiden tarkoituksena on jäsentää lausekkeet mahdollisimman selvästi ja jo merkintätavalla osoittaa, minkä tyyppinen olio milloinkin on kyseessä.

Esimerkiksi erilaiset muuttujat, vakiot ja tarkemmin määräämättömät funktiot kirjoitetaan kursivoituina: x = (-b ± --------
V~ b2- 4ac )/(2a), f(x). Standardifunktioiden nimet sen sijaan kirjoitetaan antiikvalla: sin x, log_ax. (Johdonmukaista, mutta ei tavanomaista olisi lisätä näihin sulut: sin(x), log_a(x).)