Geometristen probleemojen ratkaisumenetelmät
Menetelmät geometristen probleemojen ratkaisemiseksi voidaan jakaa seuraaviin
ryhmiin:
- Synteettisen, ’puhtaan’
geometrian menetelmät, joissa ratkaisu perustuu perusobjektien —
pisteiden, suorien ja tasojen — alkeisominaisuuksiin sekä viivoittimen
ja harpin käyttöön. Alkeisominaisuudet luetellaan aksioomissa (jotka
tässä yhteydessä voi tulkita ’itsestäänselvyyksiksi’) ja näiden pohjalta
edetään loogisen päättelyn tietä.
- Analyyttisen geometrian menetelmät, joissa geometrisia objekteja
käsitellään niiden yhtälöiden avulla. Yhtälöiden käyttö johtaa
algebrallisiin laskuihin.
- Vektorigeometrian menetelmät, joissa geometriset objektit esitetään
vektoreiden avulla ja hyödynnetään vektorialgebraa.
- Suorien algebrallisten menetelmien käyttö,
jolloin työkaluina ovat lähinnä Pythagoraan lause ja yhdenmuotoisten
kuvioiden verrannollisuus.
Historiallisesti vanhinta on synteettinen geometria; Eukleideen teos Stoikheia
300-luvulta eKr. käsittelee geometriaa tällä tavoin. Algebran ja yhtälöiden
käytön geometriassa voidaan katsoa alkaneen vuonna 1637 ilmestyneestä
ranskalaisen filosofin ja matemaatikon René Descartesin (latinalaisittain
Cartesius) teoksesta Discours de la méthode pour bien conduire sa raison
et chercher la verité dans les sciences, jossa oli noin 100 sivua käsittävä
geometriaa koskeva liite. Vektorialgebra ja -geometria on nuorinta: ideat
ovat peräisin irlantilaiselta matemaatikolta William Rowan Hamiltonilta,
saksalaiselta Hermann Grassmannilta ja amerikkalaiselta Josiah Willard
Gibbsiltä 1800-luvun puolesta välistä ja loppupuolelta.
Kivelä, niinkuin matematiikka, versio 1.12